Viikonlopun viettoa

Viikonloppu vietetty ja samalla eka viikokin Keniassa taputeltuna.

Pippuripihvi annos 900Ksh, eli n. 9€

Lauantaina sai nukkua niin pitkään kun vaan, Henna aamu virkkuna heräs jo kymmenen yli kuus, mä sentäs nukuin varttia vaille seittemään! täälä menee kyl päivärytmi ihan sekaasin ku tulee niin aikasin pimee. Aamupalan jälkeen sit pakattiin uima kamppeet mukaan et mennään ottaa aurinkoo vaikka näyttikin vähän pilviseltä. Ei se aurinko esiin tullut, joten käytiin vähän kävelemäs ja tutkimas paikkoja. Tässä Kisumussa on n. puolivuotta sitten avattu uusi ostari, jossa käydään aika paljon kaupassa hakemassa päivittäis tavaroita. Yläkerrassa on tosi hieno nykypäiväisen näkönen kahvila, jossa käytiin sit hörppimäs juomat. Kaikki muut oli tyytyväisiä sheikkeihinsä ja jääkahveihinsa, mutta inkivääritee sitruunalla ja hunajalla oli pikkusen liian tulista meidän makuun. :D Juomien jälkeen se aurinko armas rupes meille paistamaan, joten puolen päivän mais päästiinki altaille! Hotellilla ollaan otettu jo aikasemminkin hyvät pippuripihvit, meinattiin semmoset sit tilata, mut pihvit oli loppu, joten mentiin sit samaan kippolaravintolaan syömään pippuripiffit. Vaikka annos oli 300Ksh kalliimpi kun hotellilla, oli se kyl sen arvoonenki! Njam! Lauantai kyl meni niin mukavasti vaan oleillen ja leväten, oli toi auringonottaminen niin raskasta et otin oikeen tunnin tirsatkin sit iltapäivällä kun tultiin kämpälle. Sillä aikaa likat oli mm. tehny Roosalle traguksen :D

tiivis tunnelma tuktukissa!

Tälle päivälle sit oltiinkin jo alku viikosta sovittu että koululta tulee yksi opettaja viemään meitä kirkkoon ja markkinoille. Eilen illalla myös suunnitelmiin tuli muutoksia sen verran että meidät oli myös kutsuttu jonkun professorin kotiin, ja sinne piti homata joku lahja. Onneks illalla jo mietittiin lahja valmiiksi. Sunnuntai aamuna paikallinen opettaja tuli noutamaan meitä tuktukin kans 7:40, jopa viis minuuttia ennen sovittua aikaa! Hyvin mahtu kuus likkaa plus kuski ja opettaja tuktukkiin, ja matka kohti kirkkoa alkoi. Kirkossa oli meininki ihan erilaista kun suomessa, alkuun sielä laulettiin paljon ylistyslauluja siinä oli laulaja ja seittemän ihmisen kuoro. välillä oli vähän liiankin paatoksellista ja ahdistavaa ainakin itelle. Laulut oli suurinosa englanniksi, osa kuitenkin swahiliksi. Kirkossa tuumattiin että on tullut vieraita, ja meidän piti sitten nostaa käsi pystyyn, jotta muut ihmiset huomasivat meidät. Onneksi ei tarvinnut mennä mitään rukousta sanomaan, siitäkin kun on jossain välis peloteltu. Joku vierailija sielä sitten puhu kauan aikaa se oli joku ns. raamattu tunti, ja monet ihmiset kirjoittivat häneen puheestaan muistiinpanoja. Sen puheen jälkeen meidät kutsuttiin täyden kirkon eteen, useat ihmiset kättelivät ja toivottivat meidät tervetulleeksi. Sitten meidät vietiin johki takahuoneeseen ja tarjottiin keksiä ja limsaa..

Naiset kirkon jälkeen.

Kirkosta sitten lähettiin takasi päin Kisumun keskustaan ja otettiin meidän opettaja mukaan matkaan. Sit lähettii matatulla (pakettiautolla, jossa on penkkejä siinä takaosassa) kohti markkinoita. Tämmöset markkinat on näin isona joka sunnuntai täälä. Sielä ei saanu olla puhelimet tai kamerat kädessä, koska ne luultavimminkin nypättäisiin kädestä pois. Tarkasti piti kulkea peräkkäin väen paljoudessa, jossa oli kapeat kävely reitit, paljon ihmisiä ja kanoja meni sielätäälä.. Markkinoilta ostettiin hedelmiä, ananaksia, passionia, banaania. Mangot ei vissiin oo täälä tähän aikaan hyviä, joten niitä ei saatu. Markkinoilta lähtiessä huomattiinkin et Roosan kangaskassia oli jossai vaihees viilletty, mut onneks ei mitään oltu viety!  Päivällä saatiin vähän aikaan odotella, treffit oli sovittu klo 12, että yliopiston professori tulee meitä hakemaan. Loppuviimein se tuli hakemaan meitä n. yhen mais. Siinä vaihees saatiin tietää et ollaan menossa johki maaseudulle, johon on tunnin ajomatka!


Matkalla oli osasta tosi hyvää ja uutta pikitietä ja osasta sit niin huonoa tietä, jossa oli ihan järkyttävän isoja koloja et normiautossakin otti pohja maahan. Menomatkalla oli kauniit maisemat, niitä oli kiva kattella niin ei noteerannu sitä järjetöntä liikennettä ollenkaa.. Siinä alla vähän auton lasin läpi räpsittyjä kuvia matkalta. Maaseutua. Siellä tuli sellasia hökkeleitä vastaan, jotka on lähempänä niitä mielikuvia siitä mikä vois olla meidän asumus täälä Afrikassa.

Päiväntasaaja ylitettiin!

 Perille päästyämme meitä oli vastassa professorin veli. Meidät istutettiin tuolirivistöön puun alle varjoon, jossa paikallinen poppamies rupes soittelee tos viltillä istuen tommosta ukuleleä. Vasemmassa jalassa sillä oli jotakin helistimiä. Hienon kuulostahan se oli, mutta mitään siitä ei saanut selvää, kun lauloivat swahiliksi. Ainakin jotakin lauloivat arvokkaista vieraista, jotka ovat tulleet kaukaa. Sit meille esiintyi kolme lasta toivottaen meidät tervetulleeksi, he lauloivat ja lausuivat runoja.

 Esityksien kesätäessä melkeimpä ikuisuuden, meidät kutsuttiin sisälle taloon syömään. meinas jo olla kiukkusia naisia, kun pienellä aamupalalla oltiin oltu koko päivä liikentees. Mut kyllä ruoka olikin hyvää, melkein kun meidän suomalainen ruoka. Ei mitään järjettömän mausteista. Ruokana oli siis riisiä, Ugalia eli maissijauhoja, lämmintä kaalisalaattia, lihaa melkein kun  karjalanpaistia, perunaa, kanaa ja shabattia. Shabatti oli aivan älyttömän hyvää, se on jauhon ja veden sekotuksella paistettuja lättyjä. Tuli ihan äiskän tekemä rieska mieleen! :) Jälkkäriksi oli hedelmäsalaattia, vesimelonia, banaania ja ananasta. Kyllä sitä vaan ihminen on tyytyväinen kun saa

 ruokaa..:D Ruokaa syötiin rauhassa, jälkiruoan jälkeen vasta saatiin juomaa. Juomaksi meille tarjottiin limsat. Lähtöä tekiessä rupesi olemaan tummia pilviä ja matkalla satoiki vettä aika lujaa. Ei tainnu paikallinen osata käyttää autonsa ilmastoinita, kun suomityttöjen piti laittaa ilmanvaihto päälle, kun muuten lasit olis vetäny niin kovaan huuruun. Rankkasateen aikana myös ihmeteltiin sitä, kun eivät viitti laittaa ees autoissa valoja päälle. Sen sijaan nämä ajavat huonolla kelillä hätävilkut päällä, jotta tulisivat huomioiduiksi. Eipä täälä liikenteessä oo muutenkaan mitään logiikkaa. Edellä ajavan auton saa ohittaa sieltä puolelta missä on tilaa, ja vaikka vastaan tulisi auto valoja räpsytellen tai rääkättäen, ei kuski tee elettäkään siihen, että kiirehtisi takasin omalle kaistalleen. Saahan sen autokortin täälä 18v. täyttänyt henkilö. "sitten kun siltä tuntuu, että osaa ajaa saa mennä näyttää taitonsa poliisille" , oli vastaus meidän kysymykseen miten täälä saa autokortin. Vaikkakin ollaan nähty täälä muutamia autokoulu autojakin!

Semmonen viikonloppu tälläkertaa! Paljon tuli kerrottavaa mut paljon varmaan on jääny viel sanomattakin. Kysellä saa, jos en kaikkee osaa kunnolla selostaa!

Sitä voi valjastaa voimansa jos uskoo siihen voivansa

Eka työharjottelu viikko (3 päivää) pulkassa. Päivät menee tosi nopeesti ja illalla ei paljoo unta tarvi odotella. Täälä on jo päivärytmikin muotoutunut aika mukavasti ja tottunut tohon paikalliseen liikenteseen.

-

Leveät on kävelykadut..

Aamulla jokainen herää omaa tahtiansa ja sitten tehään vähän yhteispelillä aamupalaa. Täälä on vähän pakko yrittää syödä täyttävä aamupala, jolla sit pärjää myöhälle. Päivän eka lounas tauko kun ollaan keretty pitää jopa ennen kello 13:a, ehkä täs pitää keksiä lounaalle jotain muutakin kun banaania. Harkkapäivä loppuu 13:30 ja sit ollaankin vaan hengailtu altailla, käyty kaupas ja tehty ruokaa. Eipä tääl hirveesti oo ees tullu nälkä, lähinnä pitää vaan muistaa juoda! Illat meneekin sit jutellen ja vaihdellen kuulumisia kotia päin tai keksien jotain järkevää aktiviteettiä, kuten vaikka juoksemalla kymmenen kertaa tän kämpän rappuset ylös. Kyllä 720 rappusta tuntu seuraavana aamuna pohkeis :D

Harjottelu paikka on siis  Englantilaisten pitämä orpokoti, jossa on kehitysvammaisten ja pikkulasten puoli. Siellä on muutamia koulutettuja sairaanhoitajia ja suurin osa hoitajista on slummitaustaisia, joilla on työpaikan oma koulutus. Me kaikki kuus likkaa ollaan nyt kaikki oltu tos paikas, meidät jaettiin silleen et kolme ja kolme menee eri puolille. Ollaan vaihdettu joka päivä puolta. Keskiviikkona alotettiin sieltä kehitysvammaisten lasten puolelta, päivän ohjelmassa oli lähteä keskipäivän paahtavaan aurinkoon kävelyretkelle. Kellään lapsilla ei ollut mitään hattua päähän.. Jonkun matkaa käveltyä  hoitajat levittivät kaksi vilttiä aivan tien viereen ojan reunalle jossa sitten istuskeltiin ja lapset saivat evääksi keksiä. Hoitajat laulavat paljon, ja äänen voimakkuuskin on jotakin aivan eri tasoo mihin ite on tottunut. Niin ne lapset ja hoitajat laulun tahtiin siinä tien vieres kontti ja tanssi. Toki me vierailevat tähdetkin päästiin, tai melkeimpä pakotettiin tanssiman, mut onneks siitä ei oo todistus aineistoa:D

Kukkeli

Torstaina päästiin sit sinne pikkulasten puolelle, sielä oli nuorimmat kolmiviikkosia vauvoja ja vanhimmat vuoden ikäsiä. Se oli lähinnä vauvojen syöttelyä ja niiden pitämistä tyytyväisenä. Sen hommanhan mä niiin handlaan! Siihen asti meni aivan hienosti kaikki, kunnes piti syöttää pientä nälkästä poitsua, sit tuli iiiso rääky! mut siitäkin selvittiin ja sai loppujen lopuks laittaa nukkuvan vauvan sänkyynsä. Aika voittaja olo! Tänään taas oltiin siel kehitysvammasten kanssa. Olin mukana tunneilla, jossa avustin yhtä poikaa. Iltapäivästä mentiin väriterapiaa pitämään. Pimennettyyn huoneeseen oli laitettu valoja seinälle. Siinä tilanteessa ei oikeen idea selvinnyt, me vaan näytettiin lapsille eri härveleitä, joissa ledivalot välkkyi ja lapset katteli niitä, jotakin näköaistista meille selitettiin...  Ens viikko viel orpokodissa lasten kanssa. Innolla odotan, mut toivottavasti pääsis viel käymään jossain toisessakin orpokodissa. Nimittäin tää paikka on hyvä kuntoinen verrattuna muihin orpokoteihin. On viimesen päälle kuntoutuslaitteita ja niitä kyl aika hyvin käytetäänkin.

Huomenna vapaa, joka varmaan menee aikalailla arskaa ottaen ja rentoutuen!!

näkymä partsilta.

Alla toisen tähtitaivaan

2392014 Pari päivää nyt täälä Kisumussa vietettynä. Vielä on TJ kalenterissa enemmän tyhjiä kohtia kun rukseja!;) Sunnuntai aamuna on lähetty neljän aikaan junalla kohti helsinkiä. Sieltä sitten matka jatkui lentäen Istanbulin kautta Nairobiin, jossa olimme yhdeltä sunnuntai-maanantai välisenä yönä. Lento oli pitkä ja tuskainen, mut Turkish airlines kyl yllätti odotukset, ruoka oli hyvää ja jokaisen istumapaikkojen edes oli omat näytöt ja hyviä elokuvia. :D 

Auringonlasku Istanbulin yllä

Väsynyt matkailija Nairobin kentällä

Nairobissa tosiaan oltiin yöllä ja seuraava lento lähti kuuden tunnin päästä. Laukut saatiin hyvin ja lähettiin ettimään kotimaan terminaalia. Sehän ei tietenkään ollut auki ja ei päästy sisään. Joku paikallinen tyyppi meille sit näytti jonkun kivan kuppilan missä voitiin syödä ja juoda ja jälleen odottaa. Täälä on muuten pirun kylmä yö, meillä kun ei hennan kans oo takkeja mukana. Ehkä jotain 13 astetta.. mut se tuntu oikeesti kylmälle! :D Tää samainen tyyppi lupas hetken istua meidän kans siinä pöydässä. Tää paikallinen sano olevansa meijän kans siin hetken, afrikkalainen aikakäsitys ja se hetki olikin sit useempi tunti, ja onneks oli. Se kävi sit kysymäs sieltä terminaalista josko päästäis vähän aikasemmin jo sisätiloihin. Oli vähän jo väsyneitä matkalaisia. Päästiinhän me, kun vähän maksettiin! 1000 Ksh ( 10 €) piti siitä ilosta sit antaa et päästiin ees sisälle. Siel sit taas muutama tunti makoilua ja istuskelua et sai laukut terminaaliin. Ja voi luoja kun oli väsyneitä naisia, en varmaan oo koskaan olu nii väsynyt. Taidettiin kaikki nukkua jo ennenku kone nousi tontista ja heräsin ekan kerran siihen kun lentokone laskeutu. Eipä ainakaan oo lentopelkoo vaikka kone rämisi ja oli pieni ku kauhia. Toki opettajalla ja kahella opiskelijalla samainen nairobi-kisumu lento oli venyny pari tuntia kun kone oli rikki! :D 

Meitä oli vastassa Masenon yliopiston professori. Neljä naista reppuineen mahtu takapenkille ja viel vänkäri otti matkalaukun syliin. Tiivis tunnelma! Meille oli asunto ja katottuna valmiiksi mut päiväunien haave jäi siihen kun kämpässä oli viel edelliset asukkaat. Vähän asioiden hoitoa, paikalliset liittymät ja sit meijät vietiin hotellille uiskentelemaan ja syömään. Meinas olla kiukkusia naisia väsymyksen lisäksi. Meille tuli hotellille yhtäkkiää joku paikallinen likka höpöttelemään. Hän ei ollut kukaan koulusta mut tosi ystävällinen ja rupes kyselee meiltä ja tarjoutu olemaan apuna jos tarpeen. Se sitten nähtiinkin vähä myöhemmin kauppakeskukses ja meidät kierrätti siel kaupois ja tuli näyttään meille pankin mistä sai käydä nostaas rahaa. Wellcome to Kenya ja 1000 Ksh lisää rahaa tuumas pankki virkailija! ;) Tuli ihan Irwetan pankki mieleen, niin paljon oli ihmisvilinää ja ja..

tommoses savimajas sit seuraavat 3 kk.

Täs parin päivn aikana on tapahtunut aivan tajuttomasti kaikkee. Nyt kun on saanut koneella toimimaan netin niin ei enää pää pelaa mitä täs on oikeesti tullu ees tehtyä. 

Tiistaille oli suunnitelmaa että aamulla nähään yks opiskelija joka kierrättää meitä ja palveri pidetään opettajien kans kahelta. Suunnitelmat yllättäen muuttu kun oltiin tovi odotettu, löydettiinkin ittemme altaan reunalta. Opettajien "ollaan ihan just siinä" oli n. tunti. Mut palveri saatiin pidettyä ja harjottelu paikat selvitettyä suurinpiirtein. Tänään (keskiviikkona) oli eka harkka päivä orpokodissa, josta sit joskus myöhemmin lisää.

Ei ostettu kanaa ei..

Myöhemmin päivällä koululta paikallinen opiskelija tuli meille näyttään paikallista tori kuhinaa.. oli aikamoista touhua, tosi paljon ihmisiä ja maassa viltit, joidenka päällä myytiin hedelmiä tai kaloja tai mitä ny vaan.. Kuulemma saadaan sinnekkin mennä porukalla, kunhan ei oteta reppuja mukaan. pieni määrä vaan rahaa ja menoks. Siellä saatiin aika paljon katseita ja mutzungu huuteluita.  ihmisiä oli ihan törkeesti kokoajan menos joka suuntaan. Toisaalta tuli vähän ahdistava olo tuola väkijoukossa valkosena ihmisenä, mut kyllä sinne pitää mennä uudestaan, ainakin osteleen hedelmiä, oli paremman näkösiä kun kaupasta, ja paljon edullisempiakin..

Tuli kiire pakata kamat kun uhkaavasti saapu tummia pilviä..

Tori tunnelmaa

 Tänään (keskiviikkona) alkoi työharjottelu. Aamun treffit klo 8:15 oli afrikkalaisittain puolituntia myöhässä. Reitti harjottelu paikkaan oli kaunista, kuulemma seudun varakkainta aluetta.  Iltapäivällä sit käytiin mega keskuskessa semmoses isos ostaris. Tuktukilla päästeltiin sinne, 1,5€ makso matka neljältä ihmiseltä, ei lainkaan paha. Mutta kyllä toi liikenne vaan on aika hurjaa. Kun niitä kunnon liikenne sääntöjä ei oo ja kaikki kaikenlaisilla ajoneuvoillaan kulkee liikenteessä sekasin. Erilaistahan täälä on, mut yllättävän hyvin tänne on sopeutunu, jos niin voi sanoa.

Sekalaista selitystä ekoista päivistä, täälä on nyt nähnyt ja tehnyt kovasti kaikkee ettei itekkään meinaa pysyä perässä!

sanon soronnoo!

Levotonta oloa, ressiä, hampaiden kiristelyä, hermoilua, kiukkuilua, odotusta, innostusta, keskittymiskyvyttömyyttä, ylikierroksia ja ehkä hieman jännitystäkin.

Viikonloppuna oli ne viimeset kisat, niistä ei todellakaan jäänyt mitään mainittemisen arvosta.. no, okei liigan yhteistuloksis kuudentena, joten ihan hyvillä mielin sai päättää kauden ja jättää mopot talvilomalle! Mä oon nyt yrittäny tiiviisti elää itteni kans jossain pumpulissa, ettei vaan sattuis mitään ja pääsee ehjänä lähtemään reissuun.. Se kun ei oo mun kohdalla aina niin itsestäänselvyys! ;) ei vaan, mieli on jo niin kovasti menos Keniaan ettei enää jaksa oikeen keskittyä mihkään asiaan kuulumattomaan.. eikä kyl oikeen asiaan kuuluvaankaan.

 Wuhuu! mä alotin oikeen jo het maanantaina pakkaamisen. Kerrankin oon jossain ajoissa! Mun huone (..ja päää ) vaan ei oo ollu koskaan noin kaaottinen mitä tällähetkellä. Riippuu tietenkin keltä kysyy. Kävin mä vielä viikolla opettajalta hakee viimesen tehtävän mukaan, kuulemma se meni vähän viimetinkaan.. noh, mut saatiimpa taas yks kurssi lisää mukaan päivä järjestykseen.

Loppuviikko on suunniteltu melkeimpä minuutti aikataululle, toki lähes kaikki aika sujuu kavereiden kanssa. Mut ehkä silti pitää vähän vielä tarkistella että kaikki tarpeellinen tulee mukaan. Sunnuntai aamulla sit juna lähtee Seinäjoelta kohti Helsinkiä siihen aikaan, millon yleensä tulee kotiin.. eli 04:06. Joten mitään suurenmoisia bileitä ei enää lauantai illalle järjestetä..:D

No, täs ny muutama lause vielä viimehetken lähtö tuskailuista. Nää pari vipaa päivää pussailen Töllöä niin paljon et ei varmasti tuu ikävä, ainakaan ekalla viikolla.

Ainiin, kylläpä piristi mieltä kun katto tulevan viikon sään. Ompa Suomessa ollukkin kaunis syksy, joskus sekin herkku loppuu.. het sillon kun kone nousee hki-vantaalta kohti Kenian lämpötiloja! ;)

"Et sit yhtää kauemmaks lähe?"

No en.

Itseasias jo lähihoitaja koulus olin lähös vaihtoon, mutta silloin se mahdollisuus meni siinä, kun en ollu täyttänyt viel 18 vuotta..(se oli joku ihme nunnapaikka vissii, joilla oli jotain omia sääntöjä..?) Hoitsukoulun ajan oon koko ajan puhunu et haluan lähtee vaihtoon, ja nimenomaan syksyllä, nimittäin se sotkee reeni- ja kisakuvioita mahdollisimman vähän. (Onhan mulla viikko ennen lähtöö kauden vipat kisat!)

Vajaa vuosi sitten ruvettiin Hennan kans puhumaan ja miettimään josko lähettäis yhessä kattelee vaihtopaikkoja. Molemmat hyvin avarin mielin, jotta voitais lähtee oikeestaan mihkä vaan.. tai oli meillä kaks tiukkaa kriteeriä: halutaan puhua englantia ja halutaan johki lämpöseen... No, ny me ollaan sit lähös Keniaan! Ehkä noi kriteerit ei ollu ne kaikista järkevimmät, mut en mä kyllä koskaan oo oikeesti haaveillu tai ajatellu lähteväni Afrikkaan. Selveentäkseni hieman tota edellistä virkettä, oon nyt kuullu mones paikkaa asioidessani et kuinka aikuset ihmiset sanoo, että on aina haaveillu et pääsis just Afrikkaan. Mä en halua itte olla se, joka nelikymppisenä toistelee samanlaisia lauseita. Eihän se elämä ny aina niin mee kuinka suunnittelee, mut kyllä siihen voi vaikuttaa. Alotetaan nyt tää Euroopan ulkopuolelle lähteminen tuosta Afrikasta, ja kattoo niitä seuraavia reissuja sit myöhemmi lisää! :) ...oho menikö vähä aihee ohi?

Hakijoita oli vissiin normaalia enemmän tälläkertaa. Oli meidän onni että päästiin ja vielä Keniaan, kun toisena vaihtoehtona ois ollu Uganda, joka sekin ihan hyvä paikka. Meitä lähtee mun ja Hennan lisäksi 4 sh-opiskelijaa eripuolilta Suomen AMK:sta Keniaan. Ugandaan sit lähteekin muutama opiskelija enemmän. Hakuprosessin alussa oli tuskaasta aatellakkin sitä lippujen ja lappujen täyttämistä, mut ei se näin jälkeepäin aateltuna oo ollu mitää kauhiaa. Koululta on saanu hyvin apua ja uskompa et vaihtoon jos oikiasti haluaa niin ei tuo parin paperin kirjottaminen voi olla se este.

Mä en oo vieläkään kerenny jännittämään reissua(pitäiskö?), käytännön asiat on suurinpiirtein kunnossa, rokotukset, luottokortti, koulujutut (oppari, EI!!) hanskas. Ainut "moka" mikä on sattunut oli se, että meitä ei aluksi infottu tarpeeks hyvin, ja jäi sit viimenen B-hepatiitti rokote saamatta. Kun se viimene pitäs saada 6kk ensimäisen jälkeen, ja tää ajankohta olis ollu joskus lokakuus..

Mä oon kovasti siinä uskossa, että sielä pystytään käyttää nettiä jonkun verran. Mutta mistään ei voi olla varma, kun meidän asumuskin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi selviää vasta paikanpäällä Kisumussa. Ystäviin ja perheeseen yrittää jotenkin kuitenkin  pitää yhteyttä, ja olla edes vähän kärryillä mitä Suomeenkin kuuluu sillä välin kun on Victoriajärven rannalla kuuman auringon alla!

Mut miten pärjään, miten saan Töllö ikävää lievitettyä? Sielä kun on vaan vähän isompia kissa eläimiä.

Pikkuusen sekavaa ajatuksen virtaa.. Mut tämän ny olkoon viimenen postaus, seuraava tulee sit ensimäisistä tunnelmista Afrikasta!

Ensimmäinen sana, ensimmäinen kysymys

Ajattelimpa ny sit aloottaa tän blogin pitämisen ja saa vähän tutustua tähän ihmeellisen intternetin maailmaan, ennenku lähtee vaihtoon! ...ja toisekseen, en aatellu täs pitää mitään joutavia esittelyitä tai kertoo mitään etukäteistietoo, kun oletan ettei tätä lue kukaa muu kun semmoset jotka tietää mut ja mihin oon menos! Blogin on tarkotuksena olla itelle muistona, päiväkirjana ja läheisille saa kerrottua vähän tarkemmin mitä mulle kuuluu, jos ny vaan jaksaisin sit ahkerasti kirjootella.. :P

Täs matkan varrella kun on järjestellyt reissuun asioita, monet kysyy ensimmäisenä että jännittääkö? Oon lähes kaikille vastannut, että ei oikeestaan. Ja en kyllä mielestäni oo valehdellu! Orientaatio päivistä on siis ollut hyötyä! Nää pariviikkoo menee aika kiireisissä tunnelmissa järjestelyiden ja opparin tekemisen merkeissä. Ja silti haluaa löytää aikaa kavereille ja harrastamiselle. Eniten ehkä jännitän sitä, miten pystyn olemaan ilman mopoilua kolme kuukautta? Ainahan syksyn ja sadeloskapaskayäk -kelien suhteen tulee jonkunlainen ajotauko, ennenkuin järvet on jäässä. Mut toivottavasti sit talvi on jo saapunut Suomeen ennen mua! :) hassua sanoo noin, kun tässähän vähän niiku kylmää lähetäänki pakoon, mut moottoriurheilun takia talvestakin löytää hyviä puolia!

Lyhyesti sanottuna, mieli on jo reissuun lähdös, mut toisaalta on kerenny miettimään jo kotiin paluuta ja reissun jälkeistä elämää. Kolme kuukautta on toisaalta pitkä, mut toisaalta ihan hirmu lyhyt aika. 16 päivää viel Suomen kamaralla, joten eletään ne ny päivä kerrallansa ja katotaan sit syssymmällä! :)

- Myysä